Olen Viliina, elämän ihmeen ainainen ihmettelijä, odottajan, synnyttäjän, tukihenkilön ja vauvan palvelija, jolle on tärkeää koko perheen kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Olen äiti kolmelle lapselle, maaseudun asukki ja päätyöltäni luokanopettaja. Olen sertifioitu doula sekä imetysohjaaja (WHO), ja teen sivutoimisena yrittäjänä doulatyön lisäksi erilaisia vyöhyketerapeuttisia hierontoja ja hemmotteluhoitoja raskaana oleville, synnyttäneille sekä vauvoille.
Ajauduin doulapolulle oman ensimmäisen synnytyskokemuksen kautta. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta synnytys yllätti. Asia ja toimenpide toisensa jälkeen johti seuraavaan. Omat toiveet eivät toteutuneet, eikä niitä oikeastaan edes kuultu. Synnytyssalissa olimme mieheni kanssa lähes koko ajan keskenämme, ja se tuntui turvattomalta. Ennen seuraavaa synnytystä valmistauduin entistä paremmin. Löysin tietoa doulista ja päätin kouluttautua itsekin sellaiseksi. Halusin tehdä oman osani, jotta voisin antaa synnyttäjille sitä tukea, läsnäoloa ja osaamista, jota itse jäin vaille. Toiseen synnytykseen valmistautuessa koin omakohtaisesti myös sen, mikä hyöty vyöhyketerapeuttisesta raskaushieronnasta on. Hoitojen ansiosta raskausvaivat kuten närästys ja liitoskivut helpottivat. Käynnistelyhoidosta oli suurta hyötyä synnytyksen käynnistymisessä. Vauvan matka synnytyskanavan lävitse oli vaivattomampi, koska lantion alue oli tasapainossa ja joustava. Masuvaivainen vauvamme sai helpotusta vauvahieronnasta ja alkoi jo varhain nukkumaan kokonaisia öitä. Minulle oli selvää, että haluan jatkokouluttautua tekemään vyöhyketerapeuttisia hierontoja ja hoitoja, jotta saan oltua entistä kokonaisvaltaisemmin perheiden hyvinvointia tukemassa.Voit tutustua minuun ja palveluihini vielä paremmin kotisivuillani www.doulaviliina.fi.
Vyöhyketerapeuttinen raskaushieronta on turvallista tehdä missä vain raskauden vaiheessa. Hoito tehdään useimmiten kylkimakuulla ja asento tuetaan huolellisesti tyynyin, jolloin viimeisilläänkin raskaana olevan on helppo rentoutua ja nauttia hoidosta. Synnytystä käynnistelevä hoito voidaan tehdä kun raskaus on täysiaikainen raskausviikon 38 jälkeen. Vauvahierontaan voi tulla kun vauva on vähintään kaksi viikkoinen. Itkuisen ja liikkuvaisenkin vauvan hoito onnistuu hyvin, koska hoidon voi joustavasti tehdä hoitoalustan lisäksi myös joko hoitajan tai vanhemman sylissä.
Huomaattehan, että hoito ei voi tehdä, jos on jokin seuraavista hoitoesteistä:
-kuume
-kehon tulehdustila
-antibioottikuuri
-rokotuksista vähemmän kuin 4 vuorokautta
sekä raskaushieronnassa em. lisäksi
-kipeät säännölliset supistukset ennen raskausviikkoa 37
-verinen vuoto emättimestä
-jatkuva voimakas kipu lantionalueella tai vatsassa.