Olen koulutukseltani fysioterapeutti ja olen aloittanut alan työt koulun ohella jo vuonna 2013. Olen työskennellyt monipuolisesti sekä julkisella- että yksityisellä puolella ja näin ollen olen tehnyt fysioterapiaa hyvin laaja-alaisesti erilaisten ongelmien parissa. Kokemusta minulta löytyy niin tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien hoidosta kuin neurologisista häiriöistä, iäkkäiden fysioterapiasta ja trauman jälkeisestä kuntoutuksesta. Fysioterapeuttina ei ole koskaan valmis ja ala vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja uusien tutkimustulosten tuloksien lukemista. Tämä juuri alassa on hienoa, sillä aina voi oppia jotain uutta.
Minun vahvuuteni on tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiassa (selkä-, polvi-, lonkka- ja olkapäävaivoissa) ja erityisesti olkapään kuntoutus on minulle erikoissairaanhoidosta tuttua. Lisäksi olen erittäin kiinnostunut vamman tai leikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta.
Ryhmäliikuntaa olen monipuolisesti ohjannut vuodesta 2009 lähtien. Lisäksi harrastan ja ohjaan potkunyrkkeilyä. Vapaa-ajallani tykkään liikkua luonnossa kahden koirani kanssa ja harrastan nyrkkeilyä, juoksua ja lihaskuntoa oman kehonpainolla. Lisäksi luen paljon kirjoja ja piirrän